MITÄ TYÖNOHJAUS ON?

Työnohjauksessa fokus on työssä, ei persoonassa. Aiheina ovat mm. omat työtavat, ammatillinen kasvu, työidentiteetti tai johtajuus itsessä. Tavoitteena on työntekijän ja työyhteisön tukeminen sekä työtehtäviin liittyvien kysymysten ja haasteiden käsittely. Työntekijän kokemukset ja tunteet sekä niiden vaikutukset työhön ovat työnohjauksen keskiössä.

Terminä työnohjaus ei ole kovin selkeä, mikä johtuu sen monimuotoisuudesta ja siitä, miten eri näkökulmista työnohjaus ymmärretään. Virtaniemi (1985) toteaa, että työnohjauksesta on olemassa useita erilaisia määritelmiä, muotoja sekä tavoiteasetteluja. Työnohjauksen monimuotoisuus estää luomasta yleistä määritelmää, joka huomioisi kaikki osapuolet. Myös Ojanen (1985) toteaa, ettei työnohjauskäsitteelle löydy yhtä yleistä määritelmää. Työnohjaukseen sisältyy monimuotoisia toimintoja, joten määritelmät pyrkivät jäämään pinnallisiksi ja ohuiksi. Kuitenkin hänen mukaan työnohjauksen käsitteen sisällön yhteinen nimittäjä voi olla ”oman työn kehittäminen henkilökohtaisista edellytyksistä käsin tai tiedon käytön persoonallistaminen”.

Marita Paunonen-Ilmonen (2001) rajaa työnohjauksen tarkoittamaan työnohjausilmiötä menetelmänä, jossa se on säännöllisesti toistuvaa ja määräajoin toteutettavaa. Työnohjausprosessi on kiinteä osa työntekijän työtä ja sen sisältö muodostuu ohjattavan työn ja oman itsensä tarkastelusta. Työnohjaus tukee oman työn arviointia, työongelmien erittelyä ja tarvittavien toimenpiteiden suunnittelua.

Työnohjaus on myös psykodynaamisesta näkökulmasta ammatillisen kasvun ja kehityksen väline. Ihmisen on nähtävä toisen ominaisuudet irrallisina omista ominaisuuksistaan ja tunteista, jotta hän voisi itsenäistyä oman tehtävänsä hallinnassa ja ihmissuhteissaan sekä ymmärtää muita. Työnohjauksessa pyritään näkemään urautuneet ja epätarkoituksenmukaiset ajatus- ja toimintamallit. Merkittävää on tunnistaa, kuinka omat tunteet ja tarpeet sekoittuvat tehtävän suorittamiseen. Täten työnohjaus parhaimmillaan lisää persoonallista ja luovaa tehtävän suorittamista.

Työnohjaus vakiintui sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä opetus- ja kasvatusaloille 1980-luvulla. Juuri tämä tausta lienee syy sille, että liike- ja talouselämä on vierastanut työnohjausta, ja johdon työnohjaus (JTO) levisi vasta 1990-luvun lopulla ja uuden vuosituhannen alussa Suomeen. Työnohjaus on ollut ensisijaisesti julkisen sektorin käyttämä lähestymistapa, liike-elämään on paremmin etabloitunut valmennus (coaching).

Lähteet:

Ojanen, S. (1985) Opettajien työnohjaus kasvattajan tukena. Weilin+Göös, Espoo

Paunonen-Ilmonen, M. (2001) Työnohjaus. Toiminnan laadunhallinnan varmistaja. Tummavuoren Kirjapaino, Vantaa.

Virtaniemi, M-P. (1985) Mitä työnohjaus on. Teoksessa Aalto, K. (toim.) Työnohjaus – ammatillisen kasvun avain. Karisto, Hämeenlinna. 9-29.