Johdon Coaching
Johdon Coaching
Johdon coaching on avainhenkilöiden ja johtoryhmien kehittämistä, joka edistää kykyä saavuttaa ammatillisia ja organisatorisia tavoitteita. Lähestymistapa on hyvin tavoitekeskeinen ja coachingilla tavoitellaan organisaation tuloksellisuuden ja tulevaisuuden potentiaalien lisääntymistä.
Coachingin tavoitteena on johtajien tukeminen vaativissa haasteissa (syvät organisaatiomuutokset tai tukeminen uuteen johtajarooliin) tai nykyisten johtajien kehityksen nopeuttaminen liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamiseksi nyt ja tulevaisuudessa. Coaching suunnataan yleensä keskeisille arvonluojille, jotka on identifioitu sekä liiketoimintastrategian että johdon kehittämissuunnitelman kautta, ja joilla on kyky ja mahdollisuus tehtävänsä tai roolinsa kautta viedä läpi taloudellisesti merkittäviä hankkeita.
Coachingin keskeimpiä hyötyjä ovat mm. seuraavat:
- coaching nopeuttaa kehitystä
- coaching antaa selkeää ja yksilöityä palautetta erityisesti johtamiseen ja johtajuuteen liittyvissä henkilökohtaisista ominaisuuksista
- coaching keskittyy korostuneesti tuloksiin: fokuksessa ovat esimerkiksi konkreettiset muutokset käyttäytymisessä, toimeksiantajan saamat hyödyt, keskittyminen kriittisiin alueisiin ja jatkuva oppiminen, jolla luodaan oppimisetumatkaa ja kilpailuetua.
Navigen™ ‐lähestymistavassa johdon coaching nähdään ostajan kannalta aina investointina, jolla tavoitellaan liiketoiminnallista hyötyä.
Peter Drucker (1993) kirjoitti The Effective Executive –kirjassaan seuraavasti:
"Ihmiset kasvavat niiden vaatimusten myötä, joita he asettavat itselleen, ja menestyneimmät johtajat kysyvät itseltään jatkuvasti, mikä on kaikkein tärkein panos, jonka voin antaa tämän organisaation suorituskyvylle. Tämä puolestaan johtaa kysymään: Millaista itseni kehittämistä tarvitsen? Mitä tietoja ja taitoja tarvitsen, jotta voin antaa tuon panoksen? Millainen vaatimustaso minun on itselleni asetettava?"
Tämä kuvaa myös Navigen Oy:n näkemystä coachingin tarkoituksesta.



