• Kirjapinkka-blogi
• 18.03.2010 00:00

Ibarra, H. (2003) WORKING IDENTITY: Unconventional Strategies for Reinventing Your Career (Harvard Business Press, Boston, Massachusetts MA)

Herminia Ibarra on organisaatiokäyttäytymisen professori INSEADissa, Fontainebleussa. Working Identity (2003) perustuu vuosituhannen vaihteen seuduilla tehtyyn tutkimukseen, johon tehtiin kaikkiaan nelisenkymmentä syvähaastattelua. Kohderyhmäksi valittiin uransa keskivaiheilla, ”keskivaiheen kriisissä”, olevia johtajia eri aloilta. Kyse oli johtajista tai asiantuntijoista, joille oli tullut aika luoda uudelleen uransa, ja siihen näytti liittyvän jotakin epätavanomaista: siitä myös kirjan alaotsikko ”Unconventional Strategies for Reinventing Your Career”. Metodisesti tutkimus eteni Glaserin ja Straussin aikanaan mallintamalla tavalla, jossa kerätään dataa vertailtavaksi ja sitä kautta avaamaan tietä tematisoinnille. Siinä mielessä Ibarran tutkimus on eräänlainen kuvaus, laadullinen tutkimus, joka antaa eväitä ajattelulle, mutta ei kerro ns. kovaa dataa, johon voisi perustaa yksilö- tai ryhmätason ennusteita. Muutenkaan kirjan lukeminen – vaikka siinä onkin erinomainen lähdeviitteistö – ei tunnu ”tutkimuksen lukemiselta”, vaan on kiinnostaviin tarinoihin tutustumista.

Ibarran haastattelemat henkilöt ovat joutuneet kukin omanlaiseensa umpikujaan, joka liittyy työhön, ja on tullut aika vaihtaa suuntaa. Lähtötilanteet näillä ihmisillä ovat hyvinkin erilaisia: motivaatiot, selkeyden aste, rajoitteet, riskit ja resurssit vaihtelevat. Mutta muutostilanteessa ei vaihdu pelkästään työ tai työpaikka: myös premissit ja päätöksenteon mallit joutuvat muutoksen kohteeksi. Ibarra puhuu (Daniel Levinsonin tavoin) transitiojaksosta, johon kuuluu oleskelu tai oskillaatio vanhan ja uuden identiteetin välimaastossa. Vanhasta ei ole vielä päästetty (kokonaan) irti, uuteen ei ole vielä (kokonaan) astuttu: mahdollisten tulevaisuuksien visiointi ja testaus tapahtuu monivaiheisena prosessina, joka vie aikaa useamman vuoden.

Ensimmäinen suuri anti – minun mielestäni – Ibarran ajattelussa on perinteisten ”pohdi → toimi” tai ”suunnittele → toteuta” –mallien kääntämisessä päinvastaisiksi. Tällaiset mallit, jotka perustuvat (lähes yksinomaan) reflektioon, eivät toimi transformaatioprosessissa. Identiteetin muutos ei tapahdu teoreettisen pohdiskelun kautta, vaan toiminnan kautta. Tarvitaan ”tekemisen kautta tietäminen” (”knowing-in-doing”).

Tähän liittyy kolme ulottuvuutta. Ensimmäinen on uusien asioiden kokeilu ja kehittely (”crafting experiences”)… Tuo sana ”crafting” on tässä yhteydessä sillä tavalla mielenkiintoinen, että se konnotoi vahvasti taidokkaaseen tekemiseen: myös uraan liittyvä transformaatio edellyttää merkittäviä taitoja tuossa kokeilussa ja kehittelyssä – ja näiden taitojen hiomista ja uusien taitojen oppimista.

Toinen ulottuvuus liittyy ihmisiin, joiden kanssa toimitaan. Tarvitaan vuorovaikutusta uusien ihmisten – siis ”eri maailmoista tulevien ihmisten” – kanssa. Ibarra käyttää kuvaavasti termiä ”shifting connections”. Tutut ihmiset pitävät kiinni vanhassa ja kyseenalaistavat (tai jopa sabotoivat) muutosta. Toisaalla Ibarra viittaa Mark Granovetterin (1973) klassikkotutkimukseen ”heikoista siteistä”: useimpien muutosten vahvimpia vaikutusvoimia ovat olleet etäiset ja/tai satunnaiset tuttavuudet.

Kolmas ulottuvuus on elämäntarinoiden uudelleentulkinta uusien, avautuvien mahdollisuuksien linssin läpi (”making sense”). Jotta voisimme toimia vuorovaikutuksessa toisten kanssa, tarvitaan narraatioita kuvaamaan, miksi muutumme.

Kaikki nämä ulottuvuudet kohtautuvat kysymyksissä ”Kaikista mahdollisista minuuksista, joiksi voisin tulla, mikä on minulle kiinnostavin juuri nyt? Mitä minuutta on helpointa testata?” Pienet muutokset siinä kurssissa, jolla nyt olemme (esimerkiksi tavoissa, oletuksissa ja prioriteeteissa) luovat uutta dataa ja mahdollistavat tarkastelukehikon muutoksen: näin syntyvät suuret muutokset perspektiivissä. – Mieleen tulee Emily Dickinsonin runo, jossa todetaan jotenkin tähän tapaan: ”This is not how the world ends, this is not how the world ends, not with a bang, but with a whisper…” [lainaus mahtaa olla epätarkka, mutta idea on kuitenkin validi]

Kokeilu on tässä yhteydessä tutkimusmenetelmä. Tarvitaan laaja mahdollisuuksien kirjo, jotta vertailu ja kontrastointi olisi mahdollista. Siksi myös siirtymävaihetta vanhasta uuteen identiteettiin ei saisi kiirehtiä, vaan tulisi aidosti pohtia erilaisia minuuksia ja tulevaisuuksia – tilanteen ahdistavuudesta, epäselvyydestä ja ulkoisista rajoituksista huolimatta. Hyviä kysymyksiä itselle esitettäväksi voisivat olla vaikkapa seuraavat:

Nauttisinko x:stä työnä?
Voisinko olla hyvä y:ssä?
Saanko elantoni z:sta?

Muutokselle tarvitaan suojattu, turvallinen tila. Sen vuoksi pienten askelten strategia on hyvä vaihtoehto. Yhden asian muuttaminen kerrallaan luo liike-energiaa eteenpäin; sarja askelia luo dynamiikan. Jokainen askel antaa uutta informaatiota, jonka avulla voi edelleen säätää toimintaa tai parametrejä – vaikkapa arvioida prioriteettejään. Tällaisen ”iteraation” avulla rajojen kauemmas siirtäminen tapahtuu turvallisesti.

Palaan lopuksi vielä narraatioon. Kun ajatellaan siirtymää uuteen, kyse ei ole vain minusta, vaan myös siitä maailmasta, johon olen siirtymässä. Kun haen uutta työtä, minua arvioidaan elämäntarinoideni kautta. Elämäntarinat määrittävät meidät, luovat meille merkitystä, yhtenäisyyttä ja tarkoitusta. Kyse on paljon laajemmasta asiasta kuin hissipuheen tai CV:n hiomisesta tai silotellun ja pätevän kuvan rakentamisesta itsestämme. Näitä asioita joka tapauksessa teemme, näiden varassa menemme paljolti haastatteluun ja niin edelleen… Mutta millaiseksi kudomme koko elämämme kankaan? Millaisia juonteita tai lankoja siinä on, millaisia kuvioita siihen syntyy, mistä väreistä tai tuntemuksista se koostuu?

Mukaansatempaavan tarinan luominen edellyttää, että tulkitsemme tilanteen ”tässä ja nyt” ja uudelleentulkitsemme menneisyyden – ja että pystymme yhdistämään nämä kaksi ulottuvuutta. Menneestä löydämme jälkikäteen tapahtumia, oivalluksen hetkiä tai käännekohtia, jotka kudomme tarinaamme. Sieltä löytyy usein myös vapauttavia tapahtumia, jotka palvelevat organisoivina skeemoina kaikelle jälkeenpäin tapahtuvalle. Näille kaikille annamme uusia merkityksiä, joita vielä korostamme ja liioittelemme – narraation ja draaman vuoksi. Näin tarina kertoo toisille (toivottavasti tehokkaasti), miten vanha ja uusi minä liittyvät toisiinsa… miksi on (ollut) tarpeen luoda itsensä uudelleen… keneksi olemme tulossa… ja miten pääsimme / pääsemme / aiomme päästä perille…

Working Identity antaa paljon pohdiskeltavaa lukijalle, joka kokee olevansa jonkinlaisen muutoksen äärellä tai tuossa muutoksen virrassa. Samalla se muistuttaa lukijaansa siitä aikajänteestä, jonka muutos todellisuudessa vaatii: uran suhteen tuo aikajänne näyttäisi helposti olevan kolmesta viiteen vuotta, pohdiskeluineen, opiskeluineen, valintoineen, uusine taitoineen ja verkostoineen.