• Kirjapinkka-blogi
• 10.03.2010 00:00

Ferriss, T. (2008) 4 TUNNIN TYÖVIIKKO (Basam Books, Helsinki).

Timothy Ferrissiä on mainittu digitaalisen ajan Indiana Jonesiksi, joka on sekä moniala-yrittäjä että maailmanmatkaaja ja tämän kirjan myötä myös menestyskirjailija. Tim on valmistunut Princetonista pääaineinaan psykologia ja Itä-Aasian tutkimus, hän puhuu kuutta kieltä ja on myös potkunyrkkeilyn Kiinan mestari. Melkoinen Indiana Jones siis, jonka 4 tunnin työviikko on eräänlainen pamfletti, joka kehottaa unohtamaan "yhdeksästä viiteen" –elämän, asumaan missä ikinä haluatkin ja ryhtymään uusrikkaaksi.

4 tunnin työviikko on vahvasti erilainen kirja kuin muut kirjapinkassa tähän mennessä esitellyt kirjat. Kuten edellä totesin, se on eräänlainen pamfletti, joka voi herätellä ajattelemaan uusilla tavoilla. Yksi keskeisiä kysymyksiä on: miksi teemme työtä vuosikymmenet päästäksemme eläkkeelle ja nauttiaksemme eläkevuosista – kaikki vuodet yhteen nippuun? Miksi emme pidä välillä kuukauden tai kahden mittaisia ”mini-eläkekuukausia”?

Ferriss pohtii myös rahaa, absoluuttista ja suhteellista tuloa, ja kysyy, paljonko tarvitsemme? Absoluuttinen tulo on x $ vuodessa; suhteellinen tulo on x $ vuodessa per käytetyt työtunnit. Oravanpyörä –mallissa johtaja tekee 80-90 tuntia viikossa 15-20 vuotta kasatakseen tietyn pääoman. Jos se on hauskaa tai mukavaa ja johtaja nauttii tekemisestään, niin mikäpä siinä, mutta entä jos se on pakko ja rasite? Millä minimisummalla tulisi toimeen haluamallaan tavalla, haluamallaan elintasolla? Mitä kenties tulee miettiä reserviksi ja millä tavalla? Koska mielenkiinto ja energia liikkuvat sykleissä, edellä todettu minieläkepäivien ripottelu säännölliseksi osaksi työuraa todennäköisesti jopa vahvistaisi ”tuloskuntoa”.

Muutamia mielenkiintoisia havaintoja Ferrissin kirjasta:

• Erilaisuus kannattaa vain jos se tehokkaampaa tai hauskempaa.
• Merkityksettömän työn vähentäminen voidakseen keskittyä itselle tärkeämpiin puuhiin ei ole laiskottelua.
• Sopivaa aikaa ei ole koskaan.

Millaisia ajatuksia nämä kommentit herättävät sinussa?

Ferrissin kirjaa voi pitää hyvin elämäntapasuunnittelun epäortodoksisena oppaana. Mitä haluat? Tästä voisi ajatella elämäntapasuunnittelun alkavan, mutta kysymys on aivan liian epämääräinen. Ensimmäiseksi haluan paremman kysymyksen, sanoo Ferriss. Hänen mukaansa parikin astetta parempi kysymys olisi: Mikä minua innostaa?

Jotta syntyisi mahdollisuus elää haluamallaan tavalla – ehkä jopa siirtyä ”uusrikkaaksi” (huom. Ferrissin tarkoittamassa merkityksessä) – tarvitaan elämäntapaan suhteutettu tulo(s)taso. Ratkaisuna on tulosten moninkertaistaminen vahvuuksien avulla, ei vähittäinen edistyminen heikkouksien korjailussa. Tuota epäortodoksisuutta kuvaa sekin, että Ferriss väittää, että on helpompi suoriutua epärealistisesta kuin realistisesta; huipulla on yksinäistä, niitä jotka edes rohkenevat yrittää, ei ole montaa. 99% ihmisistä tähtää keskinkertaiseen, koska he eivät usko mahdollisuuksiinsa saavuttaa jotakin suurta. – Tästä kirjassa on esimerkki: opiskelijat haastettiin esittämään kolme kysymystä vähintään yhdelle julkisuuden hahmolle (joita oli määritelty kolme, näyttelijä Jennifer Lopez, presidentti Bill Clinton ja kirjailija J. D. Salinger). Ensimmäinen ryhmä ei edes aloittanut tehtävää, koska piti sitä mahdottomana. Toisessa ryhmässä – jolle kerrottiin salaisuutena, että ”on helpompi suoriutua epärealistisesta kuin realistisesta” mutta joka ei muuten poikennut ensimmäisestä ryhmästä – 6/17 (35%) selvitti haasteen alle 48 tunnissa.

Jos edellä kuvattu tarina on totta – ja niin toki lieneekin – mitä se kertoo meille?

Kirjan nimi viittaa siihen, että työtä ei tehdä kuin muutama tunti viikossa. Tästä syntyy haaste: miten käyttää vapautuva aika mielekkäästi, itselle hyödyllisellä tavalla?

Toisaalta, kun mietin omaa ajankäyttöäni, tästä syntyy hyvä näkökulma ajankäyttöön, vaikka en haluakaan vähentää työni määrää neljään tuntiin viikossa. Mutta aika monella meistä lienee se tilanne, että olisi mukava vähentää 60-80 tunnista vaikka 35-40 tuntiin – ”normaali-ihmisen” työaikaan? Siinä mielessäkin Ferrissin mietteitä voi olla hedelmällistä pohdiskella. Hän lainaa legendaarista kung-fu –mestaria:

Kartuttamisen sijasta eliminointi.
Ei päivittäinen lisäys vaan päivittäinen vähentäminen.
Kehitys johtaa aina yksinkertaisuuteen.
– Bruce Lee

Eliminoi ennen delegointia: ellei tehtävä ole hyvin määritelty ja tarpeellinen, kenenkään ei pitäisi tehdä sitä. Mitä tehtäviä minun tulisi kokonaan eliminoida? Mitä ei kannata tehdä lainkaan? Mitä asioita voin delegoida? Mitä asioita kannattaa delegoida?

Älä automatisoi mitään, minkä voit eliminoida; älä delegoi mitään, minkä voi automatisoida. Bill Gatesia lainaten:

Ensimmäinen sääntö teknologian hyödyntämisessä liike-elämässä on, että tehokkaan toiminnan automatisointi moninkertaistaa sen tehokkuuden. Toinen sääntö on, että tehottoman toiminnan automatisointi moninkertaistaa sen tehottomuuden.

Mitkä toiminnot ovat aidosti tehokkaita – ja miten ne voi automatisoida? Mitkä toiminnot ovat tehottomia, ja kuinka ne voi eliminoida mahdollisimman nopeasti? Ovatko jotkut toiminnot olleet tehokkaita, mutta muuttuneet syystä tai toisesta (miksi ja koska?) tehottomiksi? Muuttuuko jokin tekeminen tehokkaaksi tai tehokkaammaksi delegoinnin avulla?

Mielenkiintoisia kysymyksiä pohdittavaksi…

Pohdinnan avuksi voisi ottaa pari periaatetta, Parkinsonin lain ja Pareto –prinsiipin. Parkinsonin laki sanoo, että tehtävän havaittu tärkeys ja vaativuus paisuu sen suorittamiseen myönnetyn ajan mukaan. Toisaalta, jos saat aikaa vain 24 tuntia johonkin tehtävään, paine pakottaa keskittymään sen suorittamiseen, eikä aikaa ole kuin kaikkein tärkeimpään. Pareto –prinsiippi (hyvä kirja tästä on mm. Richard Koch (1998) The 80/20 Principle, Currency/Doubleday, New York) taas kertoo, että 20% tekemisistämme tuottaa 80% tulok-sistamme. Nähty vaiva ei siis jakaudu tasan tulosten osalta. Klassinen esimerkki tästä on se, että 20% asiakkaista tuottaa 80% liikevaihdosta – tai että 20% myynnistä tuottaa 80% katteesta. Käytetäänpä mitä vertausta hyvänsä, olennaista on löytää merkityksellisimmät tehtävät, ja keskittyä niihin ja mikäli tarkoituksenmukaista, kaksinkertaistaa tuottoisimpiin toimiin käytettävä aika.

Siispä: rajoita tehtävät vain välttämättömään lyhentääksesi työaikaa (80/20). Lyhennä työaikaa rajoittaaksesi tehtävät vain välttämättömään (Parkinsonin laki). Molempien lakien yhdistelmä: tunnista muutama elintärkeä tehtävä, joista on tuloksen kannalta eniten hyötyä ja aikatauluta ne erittäin lyhyeen ja selkeään työskentelyaikaan. – Hyviä ohjeita, epäilemättä, mutta itse koen todella haasteelliseksi tuon oikeiden tehtävien tunnistamisen…

Yksi luku kirjasta on nimeltään Ajanhallinnan loppu – siitä luvusta on suuri osa edellä kirjoitetustakin. Lainaan lopuksi tuosta luvusta muutaman kysymyksen pohdintaa avaamaan:

• Jos saisit sydänkohtauksen ja saisit työskennellä vain 2 tuntia päivässä, mitä tekisit?
• Jos saisit toisen sydänkohtauksen ja joutuisit vähentämään työnteon kahteen tuntiin viikossa, mitä tekisit?
• Jos sinut pakotettaisiin karsimaan 4/5 erilaisista aikaa vievistä askareista, mitä jättäisit pois?
• Jos saan tänään aikaan vain tämän asian, olenko tyytyväinen päivääni?

Suosittelen 4 tunnin työviikkoa mukavaksi lukukokemukseksi, joka voi herättää ”hankalia” tai haasteellisia tai kenties vapauttavia kysymyksiä lukijansa mielessä!