ylos

Risto Koskinen- Toimitusjohtaja -

Tarjoan Sinulle käyttöösi koulutukseni mukanaan tuoman tiedon, elämänkokemukseni antaman ymmärryksen ja työssäni oppimani välineistön, jota jatkuvasti kehitän. Työni kautta olen saanut vahvan tuntuman sekä koulutukseen että yksilöiden ja yhteisöjen tukemiseen haasteellisissa muutostilanteissa. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 1999.

Koulutustaustani on kasvatustieteellinen: sivuaineina ovat muun muassa psykologia, sosiologia, erityispedagogiikka ja sosiaalipolitiikka.

Täydennyskoulutus on kuulunut koko ajan osana elämääni: aiheet ovat vaihdelleet lyhytterapiasta (1982) ja yhteisöhoidosta (1986-1987) kehittävään työntutkimukseen (1988-1989), aikuiskasvatukseen (1990), tutorointiin (1992-1993) ja tutkimustyön ohjaamiseen (1993-1994). Myös erilaiset toiminnalliset menetelmät ja reflektiivinen työote ovat tulleet tutuiksi mm. Intertouch -koulutusten myötä (1997). 

Yrittäjyyden ja liikkeenjohdon erilaisissa koulutuksissa olen ollut mukana vuodesta 1996 alkaen. Tällä hetkellä työstän MBA-tutkintoa ja olen lisäksi pätevöitymässä työnohjaajaksi.

Koulutusyhtiö NAVIGEN Oy:n toimitusjohtajana vastaan  johdon ja henkilöstön valmentamisesta sekä yksilöllisten uraratkaisujen tukemisesta. Työhöni kuuluu myös konseptikehitystä ja hyvien käytäntöjen lanseerausta.

Vapaa-aikanani kuljen Lapissa ja ammennan voimavaroja puhtaiden taimen- ja harjusvesien äärellä - perhokalastaen, meloen ja vaeltaen.